In englishPå svenska
 

SAIRAALAN TOIMINTA

Niuvanniemen sairaala vastaa laadukkaiden valtakunnallisten oikeuspsykiatristen erityistason sairaanhoidollisten palvelujen ja mielentilatutkimusten tuottamisesta sekä osaltaan oikeuspsykiatrian alan henkilöstön työpaikkakoulutuksesta ja kehittämistoiminnasta. Sairaala toimii Itä-Suomen yliopiston oikeuspsykiatrian klinikkana, jonka tarkoituksena on huolehtia oikeuspsykiatrian perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksesta sekä terveystieteellisestä tutkimuksesta.

Julkilausuma Niuvanniemen sairaalassa hoidettavina olevien potilaiden kohtelusta

Niuvanniemen sairaalan arvot

  1. Potilaslähtöisyys
    Toimimme ja kehitämme toimintojamme potilaslähtöisesti. Potilas osallistuu hoidon suunnitteluun, arviointiin ja päätöksentekoon. Otamme huomioon potilaan yksilölliset tarpeet ja voimavarat. Omahoitajasuhteella luomme ja tuemme potilaan yksilöllisiä auttamismenetelmiä. Otamme huomioon potilaan elämäntilanteen ja omaiset.
  2. Perusoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen
    Perusoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen on toimintamme perusta. Hoitopäätökset perustuvat lääketieteelliseen ja hoidolliseen arvioon ja ne ovat perusteltavissa. Kunnioitamme potilaan itsemääräämistä ja yksityisyyttä. Arvostamme ja kunnioitamme toinen toisiamme ja toimimme sen mukaisesti.
  3. Ammatillisuus ja tuloksellisuus
    Toimimme lakien, asetusten ja sääntöjen mukaisesti viivytyksettä. Toimintamme on tavoitteellista, vastuullista ja luotettavaa. Toimintamme tuloksellisuus syntyy tutkimusnäyttöön perustuvasta vaikuttavasta hoidosta, taloudellisista ja sujuvista toimintaprosesseista sekä henkilöstön korkeatasoisesta moniammatillisesta osaamisesta ja motivaatiosta.
  4. Oikeudenmukaisuus ja avoimuus
    Toimintamme on johdonmukaista, perusteltua, avointa ja läpinäkyvää. Huolehdimme potilaiden ja henkilöstön ajantasaisesta tiedon kulusta. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa asioissa. Annamme rakentavaa palautetta ja kohtelemme kaikkia tasapuolisesti.
  5. Työhyvinvointi
    Huolehdimme henkilökunnan työhyvinvoinnista. Työhyvinvointia ylläpitävä toiminta on aktiivista ja tapahtuu Valtiokonttorin, työterveyshuollon, työnantajan ja viranhaltijoiden laaja-alaisena yhteistyönä. Työsuojelullisten asioiden jatkuva huomioiminen ja turvallinen työympäristö ovat keskeinen henkilökunnan hyvinvointia ja jaksamista tukeva tekijä. Lakiin perustuva yhteistoimintamenettely on sairaalassa keskeinen voimavara.